Arsenalille tukku loukkaantumisia uuden vuoden alkuun

Valioliigan kärjessä vuoden 2013 päättävälle Arsenalille on kasautunut tukku loukkaantumisia uuden vuoden aluksi. Joukkue joutuu lähtemään 1. tammikuuta pelattavaan Cardiff-kotiotteluun ilman useita nimimiehiään.

Poissa ovat Aaron Ramsey, Mesut Özil sekä edellisessä pelissä vielä pelanneet Olivier Giroud sekä Kieran Gibbs. Lisäksi epävarmoja ovat kolhuja saaneet Theo Walcott, Jack Wilshereja Thomas Rosicky sekä myös viikonlopun pelistä sairastumisen vuoksi sivussa jo olleet Nacho Monreal ja Thomas Vermaelen.

Lisäksi pitkäaikaispotilaista Abou Diaby ja Yaya Sanogo ovat yhä sivussa toistaiseksi. Alex Oxlade-Chamberlain on palaamassa pelikuntoon, mutta ei ole vielä sortilla.

Arsenal-luotsi Arsene Wenger kertoi seuran lehdistötilaisuudessa tiistaina, että Ramsey on kolme viikkoa sivussa ja Özil kahdesta kolmeen viikkoa. Paljon kaudella pelannut ja väsymyksestä silminnähden kärsinyt Giroud on ainakin tämän pelin sivussa nilkkavamman vuoksi.