Chelsean espanjalaisvahvistus Juan Mata on jäänyt vähille näyttömahdollisuuksille. Niinpä pelaaja saattaa lähteä tammikuussa lainasopimuksilla toisiin maisemiin, kirjoittaa Daily Mirror -lehti.
Lehden mukaan sekä Atletico Madrid että Juventus ovat valmistelemassa tammikuista siirtoa. Mata, joka on pudonnut vähäisemmälle vastuulle Lontoossa, tarvitsisi minuutteja päästääkseen Espanjan miehistöön ensi kesän MM-kisoissa.
Lehti tietää kertoa, että Mata haluaa jäädä Chelseaan ainakin kauden loppuun asti. Pelaaja aikoo kuitenkin puhua sekä manageri Jose Mourinhon että teknisen johtajan Michael Emenalon kanssa siitä, minkälaisia suunnitelmia hänen varalleen on tulevaisudessa.
25-vuotias Mata on ollut viime kausina Chelseassa isossa roolissa, mutta Mourinhon aikakaudella vastuu on vähentynyt. Yhtenä syynä on pidetty sitä, että Mata olisi turhan laiska puolustussuuntaan.




