Veikkausliigan maalikuninkuudesta tiukka kamppailu – Konkarikärki vai nouseva tähti?

© Kuva: Juha Tamminen

Kun Veikkausliigaa on enää kaksi kierrosta jäljellä ja mestaruus on varmuudella HJK:n, käydään maalikuninkuudesta yhä tiukkaa taistelua ainakin kahden miehen kesken.

Sekä hattutempun viikonlopun kierroksella tehnyt FC Lahden Rafael, 35, että FC Hongan Tim Väyrynen, 20, ovat molemmat tehneet 15 liigamaalia.

Miesten edustamat joukkueet kohtaavat ensi sunnuntaina Espoossa. Päätöskierroksella pronssista taistelevat lahtelaiset isännöivät TPS:aa ja kakkossijan sarjassa jo varmistanut Honka vierailee FC Interin luona Turussa.

Rafael on juhlinut maalikuninkuutta aiemmin kahdesti., vuosina 1997 ja 2007.

Taustalla myös muilla pelaajilla on nappipäivien sattuessa mahdollisuus nousta kauden maalitykiksi.

KuPS:n Ilja Venäläinen on tehnyt 12 maalia,  11 osumassa ovat puolestaan HJK:n kaksikko Demba Savage-Mikael Forssell sekä MYPA-kärki Pekka Sihvola.