SJK-pomolla vahva usko: ”Uusi stadion käytössä vuonna 2015”

© Kuva: Juha Tamminen

Veikkausliigaan ensi kaudeksi nouseva Seinäjoen Jalkapallokerho kertoi äskettäin suunnittelevansa jopa 6000 hengen stadionia uudeksi kotiareenakseen (aiempi uutisemme). Kotipyhättönä nykyään toimiva Seinäjoen Keskuskenttä ei täytä liigan minimivaatimuksia.

Seura on tehnyt esityksensä Seinäjoen kaupungille oman jalkapallostadionin rakentamisesta nykyisen Jouppilanvuoren tekonurmen paikalle. (katso havainnekuva stadionista täältä.) Seinäjoen uusi stadion toteutuessaan rahoitetaan osin yksityisin varoin ja osa tulisi kaupungin kassasta.

Kaupunki on luvannut myös oman esityksensä lähiaikoina ja SJK:n hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi kertoo asian etenevän suotuisasti.

– Asiaa etenee ja se on kaupungin elimissä käsittelyssä. Asiasta on hyvässä hengessä tiistaina keskusteltu Seinäjoella. Yhdessä ajetaan ratkaisua ja valtuusto käsittelee asiaa lähiaikoina.

– Kaupunginjohdon kanssa asiaa on valmisteltu. Hekin tietävät, että ratkaisu täytyy löytää. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uutta stadionia päästään rakentamaan tulevana kesänä. Tavoitteena on, että vuonna 2015 uusi stadion on käytössä.

Kai Lintinen (Twitter@kailintinen)

(Päivitys 31.10.2013, klo 15.09: Raimo Sarajärven titteli muutettu oikeksi eli ei toimitusjohtaja vaan hallituksen puheenjohtaja.)