Englannin maajoukkueluotsi Roy Hodgson kertoo, että Joe Hart on hänen ykkösvaihtoehtonsa myös tulevaisuudessa.
26-vuotias maalivahti on viime aikoina haparoinut seurajoukkueessaan Manchester Cityssa, kun helpohkoja maaleja on päässyt miehen selän taakse.
– Maalivahdit ovat samalla tavalla kritisoituja kuin hyökkääjät, jotka eivät hetkeen ole tehnyt maaleja. Maalivahti, joka on päästänyt yhden tai pari maalia, jotka olisi parhaimmillaan voinut torjua, saa suurta kritiikkiä osakseen. On helpompi kritisoida maalivahtia kuin vaikka keskikenttämiestä, joka aiheuttaa vastustajalle maalipaikan omalla virheellään, Hodgson kertoi BBC Sportille.
Hartin katsottiin keskiviikon Bayern-tappiossa päästäneen parikin maalia, jotka hänen olisi pitänyt poimia. City hävisi ottelun 1-3-lukemin kotiyleisönsä edessä.
– Olen varma, että Joe ei ole hyvällä tuulella niiden maalien jälkeen. Hän varmasti tunsi, että olisi voinut ne torjua. Minulla on kuitenkin täysi luotto ja usko häneen, että hän laittaa kaiken tämän taakseen.
– Tarvitaan enemmän kuin yksi huono peli ennen kuin alan miettimään pelaajan korvaamista.
Englannin kakkosvaihtoehto maalivahdin paikalle on Celticin Fraser Forster, 25, joka on katsomaton kortti maajoukkuetasolla.
– Olemme iloisia siitä, että hän on tehnyt hyvää työtä ja uskon hänen tulevaisuutensa olevan valoisa. Mutta tällä hetkellä hänelle vastuun antamisen miettiminen olisi virhe.




