Diego Costa: ”Tuulettaisin MM-loppuottelussa Brasiliaa vastaan tekemääni maalia”

© Kuva: Getty Images

Kuten viime viikolla kerroimme, on brasilialalaissyntyinen hyökkääjä Diego Costa erittäin lähellä loikkaamista Espanjan maajoukkuepaitaan. Atlético Madridin kärkimies johtaa La Ligan maalipörssiä ja olisi varmasti laadukas vahvistus puolustavalle maailmanmestarille. La Furia Roja-valinnan tiellä on vielä joitain byrokraattisia välttämättömyyksiä, mutta taaksepäin Costa ei aio katsella. Muiden brassipelurien taivuttelut kaikuvat kuuroille korville.

Espanjalaislehti AS:n nettisivuillaan julkaisemassa videohaastattelussa Diego Costalta kysyttiin muun muassa, tuulettaisiko hän Espanjan paidassa tekemäänsä maalia, mikäli Espanja kohtaisi MM-finaalissa Brasilian. Vastaus oli yksiselitteisen suora:

– Miksi en tuulettaisi?

Costalta tiedusteltiin myös, mistä hän on keskustellut Espanjan valmentajan Vicente del Bosquen kanssa ja kuinka hän itse kokee sopeutuvansa punapaitaiseen maajoukkueeseen.

– Kun teen näin isoa päätöstä, minun on oltava varma siitä, että minuun myös luotetaan. Espanja on maailman paras maajoukkue ja täynnä pelkkiä mestareita. Del Bosque ei luvannut minulle mitään emmekä sitoutuneet vielä mihinkään. Puhuimme paljon lähinnä paperiasioista, jotka vielä pitää hoitaa.

– Espanjan maajoukkue on kuin suuri perhe eikä yksi pelaaja voi muuttaa ryhmää. Jos jonain päivänä liityn joukkueeseen, haluan muiden pelaajien olevan sinut asian kanssa. Ongelmia en halua aiheuttaa, Costa toteaa painokkaasti.