Tottenham-luotsi Andre Villas-Boasilla on pitkä historia takana Chelseaan täksi kaudeksi palanneen Jose Mourinhon alaisuudessa. Miehet toimivat yhteistyössä Portossa, Chelseassa ja vielä Inter Milanissakin 2000-luvun alussa.
BBC:n mukaan miehet eivät ole puhuneet sitten vuoden 2009, jolloin miesten tiet erosivat Italiassa.
Tulevana viikonloppuna miehet kohtaavat ensi kertaa vertaisina, kun heidän joukkueensa iskevät Valioliigassa yhteen lauantain päiväpelissä.
Villas-Boas, 35, muistuttaa, että ei koskaan ollut Mourinhon, 50, apuvalmentaja vaan kuului vain henkilökuntaan. Villas-Boas tuotti mm. videoanalyyseja vastustajista esimiehensä käyttöön.
– Olin osa hänen henkilökuntaansa, mutta en ollut koskaan hänen apulaisensa. Sen vuoksi tiemme erosivat. Ajattelin, että olisin voinut antaa hänelle enemmän, mutta hän ei tuntenut tarvitsevansa ketään vierelleen, nuorempi portugalilaisluotsi kertoi L’Equipelle.
– Joten päätin antaa itselleni vapauden ja ajatella omaa uraani, mikä ei ollut hankalaa. Meissä on sinänsä paljon samaa, olemmehan olleet molemmat sekä Porton että Chelsean luotseina, mutta hän menestyi Chelseassa ja minun kokemukseni sieltä eivät olleet hyviä.
”Filosofiamme ovat erilaiset”
Villas-Boas ei perusta miesten suorasta vertailusta ja hänen kutsumista ”Mourinhon oppipojaksi” vaikka sitä tehdään yhtenään.
– Vertailuja on vaikea hyväksyä eri syistä. Kun aloitat valmentamisen, kaikki katsovat mistä tulet. Sain oppia Mourinholta, mutta olen täysin erilainen häneen verrattuna persoonallisuuden, työtapojen ja kommunikoinnin suhteen. Filosofiamme ovat erilaiset.
– Josella on ollut tietenkin tärkeä merkitys urallani. Sain hänen ansiosta kokemusta, mitä en olisi voinut saada kenenkään muun kanssa.
Tottenham on Valioliigassa toisena ja Chelsea parin pisteen päässä neljäntenä.




