Suomalaisfutareille iloa ja shokkitappioita euromaiden cup-otteluissa.

Useiden suomalaispelaajien seurat olivat tositoimissa tiistaina, kun mm. Englannissa, Saksassa, Hollannissa ja Skotlannissa pelattiin cup-otteluita.

Tim Sparvin edustama Saksan kakkosliiga-seura Greuther Fürth putosi Saksan Cupista pääsarjalaista Hamburger SV:tä vastaan cupin toisella kierroksella. Juuri valmentajaa vaihtaneet hampurilaiset voittivat ottelun 1-0-lukemin. Voittomaalin iski vapaapotkun jälkitilanteesta Pierre-Michel Lasogga.

Sami Hyypiän luotsaama Leverkusen voitti puolestaan 2. Bundesliiga-seuran Bielefeldin 2-0-lukemin. Maaleista vastasivat kesällä HSV:stä seuraan tullut Heung-Min Son sekä Sidney Sam.

Joel Pohjanpaloa ei nähdä Saksan cupissa tällä kaudella

HJK:sta siirtoikkunan lopussa Leverkuseniin lainalle osto-optiolla siirtyneen ja edelleen 2. Bundesliiga-seura Aaleniin lainattu Joel Pohjanpalo ei ollut vielä kokoonpanossa loukkaantumisensa jäljiltä, kun hänen joukkueensa cup-taival päättyi pääsarjaseura Wolfsburgille 0-2-tappiolla.

Pohjanpalo kärsii yhä maajoukkueen Slovenia-ottelussa elokuussa saamastaan vammasta, mutta on lähiviikkoina palaamassa tositoimiin.

Niki Mäenpää torjui voiton

Hollannissa pelattiin myös cupia tiistaina. Suomalaisista maajoukkueen ykkösmaalivahti Niki Mäenpää pelasi täydet minuutit, kun joukkue kaatoi FC OSS:n 2-1-lukemin. Molemmat seurat pelaavat Hollannin kakkostasolla.

Teemu Pukki esiintyi Celticin paidassa 120 minuuuttia ja lisäajat päälle Skotlannin liigacupissa, missä joukkueen matka yllättäen katkesi 0-1-jatkoaikatappioon Greenock Mortonia vastaan.

Voittomaalin teki 96. minuutilla vieraiden Dougie Imrien. Greenock pelaa Skotlannin kakkostasolla.

Jääskeläisellä huilivuoro

West Hamin suomalaisvahti Jussi Jääskeläistä lepuutettiin, kun joukkue kaatoi Englannin Liigacupin 3. kierroksella Cardiffin 3-2-lukemin. West Ham meni jo 8. minuutin sisään kahden maalin johtoon Ravel Morrisonin ja Matt Jarvisin maaleilla, mutta Cardiffin Graig Noone kavensi juuri tauon kynnyksellä.

Toisella jaksolla Cardiff nousi jo tasoihin 76. minuutilla Peter Odemwingien maalilla, mutta Ricardo Vaz Te johdatti lontoolaiset jatkoon.