Juha Malinen: ”Loppukauteen hyvällä intohimolla taistelemaan pronssista”

© Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti joutui nöyrtymään HJK:lle maanantaina 0-2-lukemin. Päävalmentaja Juha Malinen lyttäsi omiensa avauspuoliajan, mutta leppyi toisen 45-minuuttisen aikana.

HJK pyöritti peliä ensimmäisen jakson Lahden stadionilla ja menikin johtoon juuri ennen puoliaikaa Robin Lodin osumalla. Lahti ryhdistäytyi tauon jälkeen, mutta maalinteossa Kuhnurit ei onnistunut. Lod iski illan toisen osumansa 71. minuutilla.

– Jos ottelu olisi päättynyt puoliajalla, olisin sanonut, että unohtakaa jätkät se pronssi. Reagoimme kuitenkin hyvin, HJK oli kyllä parempi, mutta pystyimme parantamaan omaa peliämme toisella puoliajalla, Juha Malinen totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Voimme lähteä loppukauteen hyvällä intohimolla ja taistella pronssista, luotsi linjasi.

HJK johtaa liigaa nyt neljän pisteen turvin. FC Lahdella on pronssimitaliin eroa neljä pistettä.