FC Barcelonan puolustaja Gerard Piquen mukaan uusi valmennus tuo kaivattua tehostusta katalonialaisseuran pelaamiseen.
Ennen Gerardo Martinoa La Liga -seurassa mentiin useampi vuosi seuran oman kasvatin opeissa, ensin Pep Guardiolan ja sitten Tito Vilanovan. Vaikka aikakausi oli täynnä menestystä, loppuvaiheissa Barcelona alkoi olla yhä enemmissä määrin vaikeuksissa tiiviin ja hyvin organisoidun puolutustuksen edessä.
Martino tulee kuitenkin Barcelonan ulkopuolelta ja voi tuoda uudenlaisia taktisia näkemyksiä ryhmään.
– Olemme pelanneet viime vuodet valmentajilla, jotka ovat kasvaneet täällä. Ensiksi Pepin ja sitten Titon alaisuudessa. Ja ehkäpä päädyimme toteuttamaan pelityyliämme siihen asti, että meistä tuli tapojemme orjia, Pique tunnusti La Gazzetta dello Sportille ESPN:n mukaan.
– Nyt Tata, joka tulee seuran ulkopuolelta, on saapunut. Hän jakaa jalkapalloilullisesti samat ideat, jotka perustuvat pallonhallintaan, mutta hän näyttää meille kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, Pique lisää.
Barcelona on ollut vaikeuksissa erityisesti silloin, jos joukkueen puolustuslinjoille on lyöty painetta. Pitkät pallot ovat olleet kuitenkin joukkueelta pannassa, mikä ei välttämättä ole aina kovin järkevää.
– Se (pitkät pallot) on posiitivista, koska se antaa erilaisia variaatioita. Painostettuna pallon lähettäminen pitkänä pari kertaa ei ole huono asia. Se auttaa sekoittamaan asioita, saamaan happea ja estää meitä joutumasta mahdottomiin tilanteisiin, Pique osasi kertoa.




