Arsenalin manageri Arsene Wenger on valmis tekemään seuran kanssa uuden jatkosopimuksen.
Ranskalainen on ollut Arsenalin peräsimessä vuodesta 1996, mutta hänen sopimuksensa päättyy tämän kauden jälkeen. Arsenal ei ole voittanut mitään kahdeksaan vuoteen, mutta Wenger on edelleen valmis jatkamaan seuran puikossa jatkossakin. Yksi ratkaiseva tekijä on pääomistaja Stan Kroenkelta tullut luottamuslause.
– Olen erittäin otettu Stan Kroenken luottamuksesta. Se että hän uskoo minun pystyvän auttamaan seuraa, on iso luottamuslause. Se on hyvin positiivista minulle, Wenger toteaa SkySportsin mukaan.
– Olen saanut jatkuvasti tukea seuran sisältä. Olen erittäin kiitollinen, sillä 17 vuoteni aikana meillä on ollut ylä- ja alamäkiä. He ovat aina osoittaneet uskoa minuun. Rakastaisin olla täällä ikuisesti, sillä se tekisi minusta kuolemattoman. Rakastan tätä seuraa, Wenger herkistelee.
Wengerin mukaan jatkoneuvottelut odottavat jossain vaiheessa tulevaisuudessa.
– Sitten kun meillä on aikaa. En usko, että se on tärkein ongelma tällä hetkellä, Wenger heittää.




