Eilen Mestarien liigan karsinnoissa Arsenalille 2-0 hävinnyt ja yhteismaalein 5-0 tappion kärsinyt turkkilaisseura Fenerbache ei saa lohdutusta edes Eurooppa-liigan peleistä tulevalla kaudella.
Viimeisen pudotuspelikierroksen tappion kärsiville joukkueille aukeaa normaalisti takaportti tähän Euroopan kakkoskategorian seurajoukkuekilpailuun, mutta Fenerbache suljettiin eurokentiltä sääntörikkomusten vuoksi.
Seura sai kesällä tuomion otteluiden järjestelemisestä vuonna 2011, kun se eteni maansa mestariksi. Nyt seuran valitus käsiteltiin urheilun kansainvälisessä oikeusturvalautakunnassa CAS:ssa ja päätös oli turkkilaisseuran kannalta kielteinen.
Täten alkuperäinen kahden vuoden europelipanna astui voimaan. Fenerbache sai kilpailla kisan karsinnoissa sääntöjen mukaan, koska sen valitusprosessi oli kesken ja asiassa ei ollut tehty vielä lopullista päätöstä ennen tätä päivää.




