Viime viikolla omatoimiseen harjoitteluun passitettu Liverpoolin hyökkääjä Luis Suarez palasi torstaina maajoukkuetehtävistä seurajoukkueeseensa ja perjantaina myös joukkueharjoituksiin käytyään ensin keskustelun manageri Brendan Rodgersin kanssa.
Suarez on ollut lähtökuopissa Liverpoolista läpi kesän ja seura puolestaan on pitänyt tiukasti kiinni siitä, ettei aio luopua uruguaylaisesta. Suarez itse liennytti asioita jo viikolla kertomalla kotimaansa lehdistölle haluavansa jatkaa seurassa.
Suarez on kauden kuusi ensimmäistä ottelua joka tapauksessa pelikiellossa ja manageri Rodgers haluaa selvästi nyt lakaista koko asian ainakin hetkeksi maton alle.
– Niin paljon on sanottu ja kirjoitettu Luisista viime kuukausina. Meidän näkökulmastamme mielipiteemme on selkeä, eikä se ole muuttunut, Rodgers sanoi BBC:n mukaan.
– Haluan nyt keskittyä pelaajiin, jotka ovat käytettävissä tänä viikonloppuna. Jo kunnioituksesta heitä kohtaan ja tekemäämme työtä kohtaan haluan puhua vain heistä.




