Huuhkajien leirissä oli monta iloista kasvoa voitokkaan Slovenia-ottelun jälkeen. Koitos osoitti, että sinivalkoisten palapelit ovat hyvässä järjestyksessä MM-karsintojen päätöspelejä ajatellen.
Suomen jalkapallomaajoukkue hallitsi keskiviikkona ottelua ja ansaitsi 2-0-voittonsa Turun Veritas Stadionilla pelatussa A-maaottelussa. Kotiyleisön riemua lisäsi entisestään se, että molemmat maalintekijöistä, kapteeni Niklas Moisander ja Kasper Hämäläinen, ovat taustaltaan turkulaisia.
Huuhkajien peli oli niin hyvällä mallilla, että maajoukkueen faniryhmä lauloi jopa päävalmentaja Mixu Paatelaisen nimeä ottelun lopussa. Faniryhmän lisäksi myös muu yleisö kiitti joukkuetta lopussa taputuksin.
Helsingin Olympiastadion on vailla vastaväitteitä Huuhkajien ykköskenttä, mutta Kupittaan jalkapallopyhättö voisi tulla hyvänä kakkosena.
– Täältä on kaksi jengiä Veikkausliigasta, ja ihan hyvä yleisö. Puolestani saa olla jatkossakin Turussa pelejä, mutta toki tämä ei ole minun päätettävissäni, Moisander pohti asiaa pelin jälkeen.
Moisander on saanut rinnalleen kokeneen parran keskuspuolustukseen, kun Petri Pasanen on palannut operoimaan sinivalkoiseen rivistöön. Pasanen teki alkuun näyttävän sisääntulon Valko-Venäjä-otteluissa ja jatkoi taas keskiviikkona hyviä esityksiään.
– Meillä on löytynyt hyvin yhteispeli viime aikoina. Peetu on näyttänyt, että uran loppuvaiheissakin häneltä löytyy uutta virtaa, Moisander kehui kollegaansa.
Keskikentän herra
Jos Moisander hallitsee puolustuslinjaa, on keskikentän herra ja hidalgo Roman Eremenko. Kapellimestari jakoi taas keskiviikkona palloja duurissa ja oli vaarallinen aina pallollisena.
Eremenko näyttääkin olevan hyvin sopeutunut keskikentän ylemmälle oksalle.
– Tuntui hyvältä. Parempi yhteisymmärrys on alkanut löytyä, Eremenko kiitteli.
Eremenkon vahvuudet korostuvat ylemmällä oksalla, sillä sieltä mies voi saada aikaan enemmän tuhoja.
– Onhan sieltä helpompi pistää ratkaisusyöttöjä, kun ei ole 50 metriä maaliin.
Huuhkajat pelaa syksyllä vielä kolme MM-karsintapeliä. Suomi kohtaa peleissä Espanjan kotona sekä vieraissa Georgian ja Ranskan.
Espanja-peli on vuorossa ensimmäisenä, 6. syyskuuta. Slovenia-peli osoitti, että Huuhkajien iskukyky saattaa riittää vaikka Gijonin ihmeen toistamiseen.
Jaakko Käyhkö, Turku
(Twitter:@JaakkoKayhko)




