Tottenhamin Gareth Balen siirrossa Real Madridiin on edelleen mutkia matkassa. Jo varmana useampaan otteeseen uutisoitu siirto ei ainakaan toistaiseksi ole lopullisesti saanut sinettiään.
BBC:n mukaan Tottenham on haluton suostumaan siirtoon ennen kuin on saanut hankittua korvaajan Balelle ja tilanne kiristyy jatkuvasti siirtoikkunan sulkeutumisen lähestyessä.
Lisävettä huhumyllyyn toi se, että Balea ei näkynyt Tottenhamin harjoituksissa torstaina. Laiturin suunta oli helposti arvattavissa, mutta Madridiin Bale ei kuitenkaan ollut matkannut, vaan Marbellaan – BBC:n mukaan seuran luvalla, mutta mitään syytä tähän Tottenham ei kertonut.




