Reilun kuukauden ajan loukkaantuneena ollut FC Lahden lupaus Matti Klinga saatetaan nähdä kentällä perjantaina Kuopion Palloseuraa vastaan.
Klingan sääriluusta löydettiin rasitusmurtuman esiaste, mutta nyt 18-vuotias on palannut joukkueen harjoituksiin. Hän olisi tärkeä lisä jopa sarjan kolmannesta sijasta taistelevan FC Lahden miehistöön.
– Viime viikon alussa yritin harjoittelua ensimmäistä kertaa, mutta silloin päätimme jatkaa lepoa. Nyt oli uusi yritys ja jalka tuntuu hyvältä, Klinga kommentoi FC Lahden sivuilla.
– Se (KuPS-peli) on siinä ja siinä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, voisin olla ainakin mukana ja tulla vaihdosta kentälle. Sarja on todella tasainen ja tämä kauden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista. Me menemme kuitenkin matsi kerrallaan hakemaan pisteitä ja perjantaina yritämme saada kumoon KuPSin, Klinga sanoo.




