Suomen naisten EM-kisat ovat sujuneet vaihtelevasti. Avausottelusta joukkue raapi 0-0-tuloksella pisteen, mutta Ruotsia vastaan kyyti oli kylmää.
Suomen luottopelaajiin jo pitkään kuulunut Tuija Hyyrynen ei selitellyt 0-5-tappiota Ruotsille.
– Tasoero on iso. Pelistä näki, että he olivat vahvempia joka osa-alueella. Ei meillä ollut hirveästi jakoa siinä pelissä, Hyyrynen myönsi Palloliiton Huuhkaja-tv:n haastattelussa.
Lohkovaiheen viimeinen ottelu Tanskaa vastaan pelataan tänään tiistaina klo 21.30 Suomen aikaa. Vain voitto pitäisi joukkueen mukana kilvassa puolivälieräpaikasta.
– Varsinkin toivon, että saamme maalin heti alkuun. Kaikki pystyisivät sen jälkeen pelaamaan vapautuneesti ja rohkeasti. Voitto olisi todella tärkeää meille.




