Torstaina pelataan täysi Veikkausliiga-kierros ja Turussa TPS isännöi FC Honkaa. Turkulaisseuralla on yliote sarjassa huippuvireeseen maaottelutuon alla yltäneeseen vastustajaan. TPS on kellistynyt Hongan jo viidesti peräjälkeen.
Honka lähtee otteluun allaan peräti viiden liigapelin voittoputki ja on pelannut kaikkiaan seitsemän peräkkäistä tappiotonta ottelua.
Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet liigassakin jo kerran, kun TPS voitti avauskierroksella 2-0-lukemin Turun yläkentän tekonurmella. Nyt pelistä on tulossa varmasti täysin erilainen.
– Honka on taitava joukkue, jossa on paljon nuoria ja taitavia pelaajia. He ovat saaneet pelinsä hitsautumaan hyvin yhteen. Odotettavissa on siis vaikea vastustaja, TPS-hyökkääjä Aleksi Ristola kertoi seuransa kotisivuilla.
TPS:n alkukausi on ollut ailahteleva ja varsinaista peli-iloa ei ole näkynyt kuin hetkittäin, millä joukkue nousisi taistelemaan aivan kärkisijoista.
– Meidän pitää saada suorittamiseemme varmuutta. Jokainen ottelu vie pelaamista eteenpäin ja tuo kaivattua varmuutta tekemiseen. Nyt pitää treenien kautta saada vain hyvä fiilis ja palaset lohksahtamaan kohdalleen ja siirtää se peleihinkin.
Torstain ottelut:
FC Lahti – VPS klo 18.30
FF Jaro – JJK klo 18.30
HJK – FC Inter klo 18.30
IFK Mariehamn – RoPS klo 18.30
MYPA – KuPS klo 18.30
TPS – FC Honka klo 18.30
Sarjataulukko:
HJK 11 6 2 3 17-11 20 VPS 10 6 2 2 11- 8 20 FC Honka 11 6 2 3 13-11 20 MYPA 10 5 1 4 14- 8 16 TPS 10 5 1 4 12-12 16 KuPS 11 4 3 4 13-11 15 FC Inter 11 4 3 4 12-10 15 RoPS 11 5 0 6 14-14 15 IFK Mariehamn 11 4 3 4 15-16 15 FF Jaro 10 4 2 4 14-14 14 JJK 10 1 3 6 7-17 6 FC Lahti 10 1 2 7 4-14 5




