Viime viikonlopun kierroksella FC Honka kaatoi kotikentällään sarjaa silloin johtaneen HJK:n 1-0-lukemin Ville Wallénin omalla maalilla (video), josta on tehty jo parodiapätkäkin (video).
HJK:n tappion myötä Honka nousi helsinkiläisten kantaan tasapistein ja kärkipaikan otti Vaasan Palloseura, jonka vieraaksi espoolaisryhmä matkaa keskiviikkoillaksi. VPS on ollut hyvä varsinkin omassa päässä, maaleja omiin on mennyt vasta kahdeksan 12 ottelussa.
– VPS puolustaa erittäin tiiviisti, joten linjojen välissä ei ole paljoa tilaa. Meidän pitää pystyä etenemään nopeilla syöttökombinaatioilla, Honka-luotsi Mika Lehkosuo ennakoi ottelua seuran kotisivuilla.
Lehkosuo näkee VPS:n vahvuuden hyökkäyspäässä tulevan varsinkin erikoistilanteista.
– VPS on hyökkäyssuuntaan keskityspelissä ja erikoistilanteissa erittäin vaarallinen joukkue. Heillä on ryhmässään hyviä keskittäjiä sekä kohdepelaajia.
– Esimerkiksi Tomi Ameobi on vahva targetpelaaja, Jarno Parikka erittäin juonikas pääpelaaja lisäksi Tony Björk nousee keskikentältä boxiin lähes jokaiseen keskitykseen. Pitkä toppari Ville Koskimaa on myös erikoistilanteissa huomioitava.
Hongalta on poissa konkarivahti Tuomas Peltonen, joka palaa juhannuksen jälkeen harjoituksiin, sekä pitkäaikaispotilas Lum Rexhepi.




