Chelsean manageri Jose Mourinhon mukaan hän ei olisi tarttunut minkään muun ryhmän peräsimeen ennen lontoolaisseuraa.
Real Madridin luotsina viime kaudet vaikuttanut Mourinho palaa ensi kaudeksi Valioliigaan ja Chelsean valmentajaksi. Miestä huhuttiin jossain vaiheessa myös Manchester Unitediin Alex Fergusonin seuraajaksi.
Portugalilaisvalmentajan mukaan Chelsea oli kuitenkin hänelle aina ykkösvaihtoehto.
– Olisin kieltäytynyt mistä tahansa työstä maailmassa – Manchester United, ihan mistä vaan – Chelsean vuoksi, Mourinho sanoi toimittajille goal.com-sivuston mukaan.
Mourinhon mukaan hän myös tiesi hyvissä ajoin, että Ferguson on jättämässä pestinsä.
– Tiesin kuukausia sitten Fergusonin jäävän eläkkeelle, Mourinho jatkoi ja sanoi olevansa otettu, että hän sai tuon vastuun kuulla merkittävä uutinen.




