Huuhkajat voitti Valko-Venäjän!

© Kuva: Juha Tamminen

Suomen A-maajoukkue nappasi perjantaina voiton maalein 1-0 Valko-Venäjästä Helsingin Olympiastadionilla MM-karsintaottelussa.

Ensimmäisellä jaksolla ei maalipaikoilla juhlittu, mutta toisella puoliajalla tilanteita oli enemmän. Ottelun ainokainen nähtiin 57. minuutin kohdalla, kun Kasper Hämäläinen onnistui sutaisemaan pallon verkon perukoille maalin edustalta.

Suomella oli myös useita muita loistavia maalintekopaikkoja. Heti Hämäläisen maalin jälkeen Teemu Pukki pääsi kokeilemaan vastustajan maalivahdin refleksejä. Lisäksi esimerkiksi lisäajalla Alexander Ring sai mahdollisuutensa, mutta pusku suuntautui ohi maalin.

Valko-Venäjä onnistui saamaan ottelun lopussa painetta sinivalkoiseen päätyyn. Isäntien maalilla Niki Mäenpää torjui kuitenkin erinomaisesti. Lisäksi vierailijoiden laukauksissa olisi ollut parantamisen varaa.

Huuhkajat kohtaa Valko-Venäjän seuraavan kerran tiistaina. Tuolloin ryhmät pelaavat jälleen MM-karsintaa, kun joukkueet kohtaavat tällä kertaa Valko-Venäjän Gomelissa.

Huuhkajille voitto oli MM-karsinnoissa ensimmäinen. Voiton myötä Suomi nousee I-lohkossa kolmanneksi.