Terek Groznyn toppari Juhani Ojala pääsi tiistaina näyttämään ensimmäistä kertaa kykynsä uuden valmentajan edessä.
Huuhkajien toppari pelasi 45 minuuttia Itävallan leirillä albanialaista KS Skenderbeuta vastaan harjoitusottelussa. Terekin uusi päävalmentaja Juri Krasnozan vaihtoi yhdeksän pelaajaa toiselle jaksolle, jolloin suomalainen seurasi loppupelin sivusta.
Terek voitti kamppailun maalein 2-0.
– Pelistä jäi hyvät fiilikset. Kaikki saivat pelata ja näyttää tasoaan uudelle valmentajalle, joten oli tärkeää onnistua heti alusta. Ensimmäinen peli keskellä leiriä, polttava aurinko ja todella kuuma sää hieman laskivat pelin tasoa. Ensimmäiseksi peliksi saimme kuitenkin pidettyä palloa ja pyöritettyä peliäkin, Ojala sanoo pelaajatallinsa OrsaSportin verkkosivuilla.
Ojala on kärsinyt loukkaantumisista pitkin kautta, mutta nyt mies säästyi vaivoilta.
– Uuden valmentajan kanssa pelaamme 4-2-3-1 muodostelmassa ja olemme harjoitelleet pelitapaamme. Voitolla aina hyvä jatkaa, nyt ei tullut edes turhia loukkaantumisia, itsellenihän niitä on tullut ihan liikaa.




