HJK on saanut kahdesta tapauksesta yhteensä 1500 euron ja TPS 1000 euron sakot Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunnalta järjestyshäiriöstä.
HJK sai 1000 euron sakot taannoisen RoPS-ottelun viuhahtaja-tapauksesta, kun katsoja ryntäsi kentälle ottelun loppuvaiheessa alusvaatteisillaan kesken pelitilanteen. Palloliiton turvallisuusmääräysten mukaan tapahtuman järjestejän pitäisi ehkäistä katsojien kentälle pääsy ja muu häiriötilanteet, missä ei nyt onnistuttu.
TPS sai 1000 euron sakot tifoon eli katsomokoreografiaan liittyneistä savusoihduista HJK-vierasottelussa, jotka ovat kielletty otteluissa. Turvallisuusmääräysten mukaan seura on vastuussa omista kannattajista, joten seuran katsottiin rikkoneen turvallisuusmääräyksiä.
Ottelun järjestäjä HJK sai tapauksesta 500 euron sakot tapahtuman järjestäjänä. Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta otti HJK:n osalta lieventävänä seikkana huomioon sen, että järjestyksenvalvojat olivat pyrkineet tekemään kaikkensa tarkistaessaan porteilla katsojat. TPS:n osalta rangaistuksen koventavana perusteena pidettiin sitä, että kyseiset kannattajat olivat toimineet tarkoitushakuisesti piilottaessaan




