Fortuna Düsseldorfin osalta Bundesliigan päätöskierros päättyi todelliseen katastrofiin. Tämä saattaa antaa kuitenkin seuran suomalaispelaaja Timo Furuholmille uuden mahdollisuuden.
Fortuna kärsi omassa pelissään 0-3-tappion vieraskentällä Hannoverille. Fortunan kannalta muut ottelut menivät ikävästi ristiin, sillä Augsburg ja Hoffeinheim voittivat omat koitoksensa. Näin joukkue putoaa sarjaporrasta alemmas, vaikka se lähti sarjan päätöskierrokselle pari pykälää putoamisviivan yläpuolelta.
Dramatiikkaa putoamiseen tuo myös se, että Borussia Dortmund oli tehdä Fortunan kannalta vapauttavan osuman Hoffenheimia vastaan pelin lisäajalla. Pitkän keskustelun jälkeen erotuomari kuitenkin hylkäsi osuman paitsiona. Maali olisi pelastanut Fortunan suoralta putoamiselta.
Furuholmille jälleen rooli tarjolla?
Fortunan putoaminen saattaa avata Furuholmille jälleen tien takaisin ryhmään. Saksan kolmosliigassa Hallescher FC:n riveissä lainalla tällä kaudella pelannut Furuholm tavoittelee varmasti peliaikaa juuri Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.
Putoamisen myötä Fortuna joutuu todennäköisesti luopumaan osasta pelaajistaan, jolloin Furuholm saattaa saada uuden mahdollisuuden joukkueessa.
Furuholm on kaiken lisäksi todistanut osaamisensa tällä kaudella Hallessa, jossa hän on tehnyt kahdeksan maalia tammikuisen siirtonsa jälkeen.




