Veikkausliigakauden 2013 avausmaalin ampunut Duarte Tammilehto tunnusti, että maali entistä seuraa vastaan tuntui erityisen hyvältä.
– Kyllä kusetan, jos väitän, ettei tuntuisi makeammalta, Tammilehto sanoi koitoksen jälkeen SuomiFutis-sivustolle.
Tammilehto ampui ottelun ensimmäisen maalin 68. peliminuutilla. Maali syntyi lyhyenä annetun kulman jälkitilanteesta, jolloin keskikenttämies pääsi paukuttamaan pallon yläkulmaan.
– Me pelattiin lyhyt kulma, vaikka ei ollut sovittu. Rapa (päävalmentaja Marko Rajamäki) sitten sanoikin, ettei enää tehdä noita.
Talvella Espoosta Turkuun muuttaneen Tammilehdon mukaan miehellä ei ollut perhosia vatsassa ennen peliä.
– Pakko sanoa, ettei ollut ihan kauheasti. Olin ihan hyvin latautunut peliin. Ei mennyt missään vaiheessa överiksi – en saanut korttia ja tein maalinkin.
TPS nappasi pisteet Turun urheilupuiston yläkentällä maalein 2-0. Turkulaisten toisen osuman ampui Petteri Pennanen.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku




