RoPS on tehnyt 23.4.2013 vastalauseen 21. huhtikuuta pelatusta RoPS-FC Lahti-ottelusta. Vastalauseessaan RoPS katsoo, että FC Lahti on peluuttanut ko. ottelussa pelikiellossa olevaa pelaajaa, Jussi Länsitaloa.
RoPS katsoo, että Länsitalolla on ollut edelliseltä kaudelta siirtynyt yhden ottelun pelikielto, jota hän ei ollut vielä kärsinyt.
Palloliiton päätöksen mukaan RoPS:n vastalause hyväksytään ja ottelun lopputulos muutetaan RoPS:n voitoksi 3–0. Ottelu päättyi alunperin pistejakoon 1-1-lukemilla.
FC Lahti ei kirjallisessa vastineessaan kiistänyt, etteikö Länsitalo olisi ollut pelikiellossa kyseisessä ottelussa. Sen sijaan FC Lahti piti kohtuuttomana sitä, että he joutuvat tarkistamaan kaikkien pelaajiensa edelliseltä kaudelta siirtyneet pelikiellon omasta kirjanpidostaan.
Samalla FC Lahti vetosi siihen, että Länsitalo pelasi vain viimeiset pari minuuttia, eikä kyse ollut urheilullisen edun tavoittelusta, vaan inhimillisestä virheestä. FC Lahdella on sääntöjen mukaan 7 päivää aikaa valittaa tuomiosta.




