Huuhkaja-pakki haluaa playoffseihin: ”Olemme hyvissä asemissa”

© Kuva: Juha Tamminen

Jukka Raitalan edustama Heerenveen palasi voittokantaan sunnuntaina Hollannin liigassa kaatamalla Willem II:n maalein 3-2.

– Tiedettiin etukäteen että tästä voi tulla hankala peli ja sellainen siitä todella tulikin, Hyvä että saatiin voitto väännettyä. Sellaista hermostuneisuutta otteissa nyt taas oli, sitä ei ole vähään aikaan näkynytkään, Raitala sanoo pelaajatallinsa OrsaSportin verkkosivuilla.

Heerenveen taistelee paikasta kahdeksan parhaan joukkoon ja siten pääsystä europlayoffseihin. Ryhmä on tällä hetkellä seitsemäntenä, ja eroa yhdeksänteen sijaan on neljä pistettä.

– Neljä kierrosta kautta jäljellä, joten hyvissä asemissa siinä mielessä olemme – tai toivotaan, että loppukausi ei jää neljään otteluun, vaan jatkamme playoffseissa europaikan tavoittelua.