Honka selvään voittoon Suomen Cupissa – seuraavaksi liigaseura vastassa

© Kuva: Juha Tamminen

FC Honka pyöritteli selkeän 5-1-voiton Suomen Cupin 4. kierroksen ottelussa Kakkosessa pelaavaa porvoolaista FC Futuraa vastaan. Espoossa pelatussa ottelussa. Alunperin ottelu piti käydä Porvoossa, mutta kenttäolosuhteet eivät olleet kelvolliset.

Avauspuolikas oli Veikkausliiga-seuralta tahmea. Honka meni 1-0-johtoon 33. minuutilla Kastriot Kastratin maalilla, mutta Futura onnistui vielä tasoittamaan ennen puoliajan loppua Anton Britschgin maalilla

Toisella puoliajalla espoolaiset menivät menojaan, kun ensin 48. minuutilla Antti Mäkijärvi teki Hongan toisen ja reilun tunnin kohdalla Emeka Anyamale iski jo seuraavan.

Hongan loppuiltaa helpotti Futuran maalivahdin ulosajo punaisella kortilla vartti ennen loppua. Viimeisen kymmenen minuutin aikana Kastrati teki vielä illan toisensa ja loppulukemat 5-1 viimeisteli Jussi Vasara 91. minuutilla.

Hongan tuore norsunluurannikkolaisvahvistus Abdoulaye Meite ei ollut kokoonpanossa.

Honka kohtaa cupin seuraavalla kierroksella MYPA:n Kouvolassa tiistaina 9. huhtikuuta.