Arsenal jäi tiistaina Valioliiga-kamppailussa maalittomaan tasapeliin Evertonin kanssa kotikentällään. Molemmilla oli paikkansa maalintekoon, mutta varsinkin ottelun loppua kohden isännät painoivat peliä ja loivat useita maalipaikkoja.
Arsenal-luotsi Arsene Wenger oli ottelun jälkeen tyytymätön erotuomaritoimintaan. Ranskalaisen mielestä erotuomari katsoi liikaa sormiensä läpi Evertonin kovaa taklauspeliä.
– Minusta tuntui, että tuomari oli heidän puolellaan avausjaksolla, mutta sopeuduimme tilanteeseen ja vastasimme hyvin fyysiseen peliin ja pidimme oman maalimme puhtaana, , Wenger kommentoi ottelun jälkeen tilannetta Sky Sportsille.
– Meillä oli paikat maalintekoon. Ehkä käytimme tilanteissa likkaa voimaa, kun sijoittaminen olisi riittänyt, Wenger viitannee ranskalaiskärki Olivier Giroud’n pariin hukattuun avopaikkaan.
Arsenalilla helpoin loppuohjelma
Tasapelin myötä Arsenal pitää Valioliigan kolmatta paikkaa kahden pisteen erolla ennen ottelun vähemmän pelannutta Tottenhamia ja kaksi ottelua vähemmän pelannutta Chelseaa. Arsenal ei voi siten olla varma pääsystä neljän parhaan joukkoon, vaikka voittaisi kaikki loput pelinsä vaan joutuu toivomaan muiden kompurointia.
– Olemme vahvassa asemassa yhä, mutta tavoitteemme on voittaa seuraava peli. Voimme vain huolehtia omista suorituksistamme.
– Meillä on hyvä putki päällä ja olemme taisteluvalmiita ja jos pidämme tämän asenteen, minkä aiomme tehdä, olen varma, että olemme Mestarien liigan sijoilla (top 4) kauden päättyessä.
Arsenalilla on ennakolta helpomman näköinen otteluohjelma verrattuna kilpailijoihin. Ainoa kärkitaistelussa mukana oleva vastustaja on ManU, joka tulee Emiratesille huhtikuun lopulla.
Tottenham kohtaa vielä mm. Manchester Cityn ja Chelsean, joka puolestaan pelaa vielä lisäksi mm. Liverpoolia, ManU:a ja Evertonia vastaan.








