Luxembrugin päävalmentaja Luc Holtz odottaa tiistain Huuhkaja-kamppailusta vaikeata. Asettuu vastapuolen miehistöön sitten ketä tahansa.
– Suomen vahvuus piilee joukkuepelissä. Heidän ryhmässään ei ole ketään erityistä tähteä. Siksi on aivan sama, millä avauskokoonpanolla he pelaavat, Holtz sanoo Tageblatt-lehdelle.
Huuhkajat kohtaa kesäkuussa Valko-Venäjän MM-karsintaottelussa. Luxemburg-koitoksen on tarkoitus palvella suomalaisia niin, että he saavat tuntumaa pallonhallinnasta ja puolustuksen murtamisesta.
– Lähden siitä oletuksesta, että he yrittävä alusta saakka prässätä meitä kovaa. He haluavat eritoten valmistautua tuleviin karsintamatseihinsa.
”Suomen arvo ei noussut Espanja-tasapelistä”
Huuhkajat venyi perjantaina urotekoon nappaamalla tasapelin Gijonissa Espanjalta. Holtzin mukaan tämä ei muuta hänen käsitystään ryhmästä:
– Ei Suomen arvo noussut silmissäni Espanja-tasapelin myötä. Hehän ovat jo aiemminkin aiheuttaneet koville joukkueille päänsärkyä, Holtz pohtii.
Suomalaiset voivat odottaa tiistaina puolustusmuuria, sillä Holtz ei lähde ottamaan otteluun turhia riskejä.
– Verrattuna karsintapeliin Azerbaidzania vastaan tulemme muuttamaan taktiikkaamme. Eritoten laitapelaajat saavat ohjeet pelata selkeästi puolustusvoittoisemmin.
Suomen ja Luxemburgin välinen ottelu näytetään suorana lähetyksenä YLE Areenassa klo 20.30 alkaen ja jälkilähetyksenä TV2:ssa klo 21.35 alkaen.




