Zlatan Ibrahimovic johdatti Paris Saint Germainin Ranskan cupissa puolivälieriin kahdella maalillaan keskiviikkona.
2-0-voitto Marseillesta oli jo toinen viikon sisään, kun eteläranskalaiset kaatuivat myös viime viikonloppuna sarjapelissä samoin lukemin.
Pariisilaisten päävalmentajaa Carlo Ancelottia ihmetytti pelin jälkeen eniten eräs ottelun ulkopuolinen asia – Zlatanin saama kahden ottelun pelikielto Mestarien liigaan. Ruotsalainen ajettiin ulos Valencia-otteluparin päätösminuutilla kyseenalaisesti.
– Olin yllättänyt jo siitä, että hänet ajettiin ulos. UEFA:n tilanteesta antama kahden ottelun pelikielto on jotain täysin käsittämätöntä Toivottavasti he uudelleen miettivät vielä tätä päätöstä, italialainen ihmetteli ottelun lehdistötilaisuudessa Soccerway-sivuston mukaan.
Pelikielto koskee vain europelejä.
”Hän pystyi pelaamaan tällä tasolla”
Keskiviikkoinen cup-peli oli David Beckhamille ensimmäinen kamppailu avauskokoonpanossa. Viikonloppuna hän teki debyyttinsä PSG:n paidassa, kun tuli vaihdosta kentälle.
– Beckham pelasi erittäin hyvin. Kuten saattoi odottaa, syöttötyöskentely oli ensiluokkaista ja hän pelasi hyvin yhteen muiden kanssa. 37-vuotiaanakin hän näytti pystyvänsä pelaamaan tällä tasolla.
PSG kohtaa Reimsin liigapelissä lauantaina ja Valencian kotonaan ensi keskiviikkona.





