HJK:n nuori kärkipelaaja Joel Pohjanpalo, 18, on saanut ja joutunut ottamaan taukoa jalkapallosta joulukaisen jalkavamman leikkauksen jäljiltä. Nyt mies lähestyy päivä päivältä täyttä toimintakykyä.
– Jalka on luutunut ja terveen paperit pitäisi tulla puolentoista viikon päästä. Suoraan voi juosta jo täysiä ja oikealla jalalla laukoa. Tukijalan käännökset oikealle ei vielä onnistu, nuorukainen summasi tilannettaan HJK:n tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Tauko tuli osin hyväänkin saumaan. Nuori mies oli kovassa pyörityksessä viime kaudella, kun hän nousi Veikkausliigan kuumaksi nimeksi ja loppuvuodeksi maajoukkueeseen.
– Leikkauksen (10, joulukuuta) jälkeen pidin pitkästä aikaa pidemmän loman. Olin Thaimaassa perheeni kanssa. Jätettiin kaikki sivuun. Kuntosalilla kävin päivittäin, muuten löhöttiin, syötiin hyvin ja nautittiin.
– Paluun jalkeen aloitin rauhallisesti. Kuntosaliharjoittelua ja pyöräilyä paljon. Juoksulupa saatiin 21. tammikuuta ja vähitellen on lisätty vauhtia. Nyt treenejä on kaksi kertaa päivässä. Toinen juostaan ja ollaan pallon kanssa, toinen puntilla.
Mikäli Pohjanpalo toipuu odotetusti, saatetaan hänet nähdä A-maajoukkueen mukana maaliskuun lopulla, kun Suomi matkustaa MM-karsintaotteluun Espanjaan.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki




