HJK:n organisaatiossa oppinsa saanut, mutta 2012 FC Honkaan siirtynyt 20-vuotias Santeri Ahola edustaa seuraavat kaksi kautta Jyväskylän JJK:ta.
Keskikentällä viihtyvä pelimies debytoi liigassa viime syyskuussa IFK Mariehamnia vastaan tullessaan vaihdosta loppuminuuteiksi kentälle. Hän sai peliaikaa lopulta neljässä ottelussa, joista kahdesti hän oli avauskokoonpanossa.
– Läpimurtoa lähdetään tekemään, mies toteaa itsevarmasti JJK:n kotisivuilla.
Päävalmentaja Kari Martonen näki pelaajassa heti potentiaalia, kun tämä oli mukana joukkueen harjoituksissa parin viikon ajan joulukuussa.
– Laadukas ja erittäin lupaava pelaaja. Pallollisena rohkea, hahmottaa tilan kentällä, osaa hakeutua aina pelattavaksi ja löytää hyvin myös syöttövälit sekä käyttää hyvin hyödykseen monipuolista syöttövalikoimaansa.
– Hänellä on motivaatiota kehittyä ja halu murtautua liigapelaajaksi. Se näkyy ”Santun” jokapäiväisessä tekemisessä, eikä jää vain pelkäksi puheeksi.




