Turkkilaisseura HJK:n Berat Sadikin perässä: ”Mietin ihan rauhassa”

© Kuva: Juha Tamminen

HJK:ssa kaksi edellistä kautta pelannut Berat Sadik myöntää, että Turkin pääsarjassa pelaava Akhisar Belediyespor on kiinnostunut hyökkääjästä.

Turkkilaismedian mukaan täksi kaudeksi pääsarjaan noussut ryhmä olisi pelaajan perässä. HJK:n mukana tällä hetkellä harjoitteleva Sadik myöntää kuulleensa itsekin asiasta:

– En ole vielä miettinyt asiaa sen enempää. Sieltä on ollut kiinnostusta. Se on tällä hetkellä se tilanne, missä mennään. En ole vielä antanut mitään vastausta takaisin. Mietin tässä vielä ihan rauhassa muitakin asioita, Sadik kertoo SuomiFutis-sivustolle.

”Ulkomaiset kentät jokaisen pelaajan haave”

Sadik on sen kaliiberin hyökkääjä, että maalitykin palvelukset kelpaisivat varmasti myös Suomessa. Konkreettisia tarjouksia hän ei silti kotimaisista seuroista ole ainakaan vielä saanut.

Kärkimiehen mukaan hänen tähtäimensä onkin asetettu ensi sijassa ulkomaille, vaikka mitään lopullisia päätöksiä ei olekaan tehty.

– Mikään vaihtoehto ei ole poissuljettu vielä tässä vaiheessa. On tietenkin selvä, että jokaisen pelaajan haave on pelata ulkomaisilla kentillä.

Sadikin mukaan hän ei pidä kiirettä tulevan seuransa suhteen.

– Totta kai olisi kiva, jos saisi asiat selville mahdollisimman nopeasti. Ei tässä silti mitään hengenhätää ole. Antaa asioiden edetä omalla painollaan, Sadik päättää.

Sadikin sopimus helsinkiläisseuran kanssa päättyy tähän vuoteen. Viime kaudella mies pelasi Veikkausliigassa polvivamman vuoksi vain 12 ottelua. Liigamaaleja syntyi viisi.

Jaakko Käyhkö (@JaakkoKayhko)