Suomalainen jalkapallovuosi oli vaihteleva. Maajoukkuetasolla puhalsivat myötätullet, kun Mixu Paatelaisen johdolla lähdettiin uusiin karsintoihin. Uudistumisesta huolimatta tulokset olivat tutut – mahdollisuudet vuoden 2014 Brasilian MM-kisoihin menetettiin käytännössä jo lähtömetreillä.
Toki Mixun pitkän pestin kohokohta on vasta seuraavat arvokisakarsinnat, joista tavoitteena on paikka 24 maan EM-kisoihin Ranskaan vuonna 2016.
Naisten puolella ilonaiheena on maajoukkueen hieno karsintamenestys ja paikka ensi kesänä Ruotsissa pidettävissä EM-kisoissa. Joukkueen ruotsalainen päävalmentaja Andre Jeglerts valittiin Palloliiton toimesta vuoden valmentajaksi syksyllä.
Hyypiä tekee tulosta Saksassa, Muurinen kotimaassa
Yksilötasolla voidaan nostaa esiin sekä valmentajia että pelaajia. Suurimman huomion saa Sami Hyypiän loistavat suoritukset kivikovassa Bundesliigassa Bayer Leverkusenin peräsimessä aisaparinsa Sascha Lewandowskin kanssa. Miehet ottivat valmennusvastuun kesken kevätkauden hyvillä tuloksilla. Uuden kauden alkaessa kokemattoman parin vauhti on yhä kiihtynyt – Leverkusen on sarjassa toisena talvitauolle lähdettäessä.
Kotimaassa huomioitakoon paljon kritisoidun Antti Muurisen ajanjakson päättyminen neljänteen perättäiseen Suomen mestaruuteen HJK:n luotsina. Kaiken kaikkiaan miehellä on päävalmentajana seitsemän Suomen mestaruutta. Aiemmat tulivat Lahden Kuusysin kanssa vuosina 1989 ja 1991 sekä HJK:ssa vuonna 1997. Suomen cup -voittoja Muurisella on kolme.
Maajoukkuettakin vuosina 2000-2005 valmentaneen Muurisen mestaruuksiakin suurempi saavutus lienee HJK:n vieminen Mestarien liigan lohkovaiheeseen vuonna 1998.
Pohjanpalon nousu, Moisanderin jatkuva kehitys
Pelaajapuolella suurimman huomion kuluvana vuonna on saanut HJK:n Joel Pohjanpalo, joka on noussut raketin lailla kansalliselle huipulle. Hattutemppu Veikkausliigan debyyttiottelussa ja syksyllä ensimmäinen maajoukkuesiintyminen. 18-vuotiasta kärkipelaajaa on pitkin syksyn viety ulkomaille. Saa nähdä vaikuttaako päällä oleva loukkaantuminen seurojen kiinnostukseen tammikuussa auki olevan siirtoikkunan aikana.
Ilahduttavaa on myös Huuhkajien nykyisen kapteenin Niklas Moisanderin siirto Ajaxiin, missä hän on näyttänyt jo kuuluvansa Euroopan huipputoppareiden joukkoon. Amsterdamilaisjoukkue kaatoi Mestarien liigassa Manchester Cityn miljoonamiehet kahdesti. Turkulaislähtöinen pelimies kirjautti täydet minuutit ja teki kaksi maaliakin. Joukkueen ottelut jatkuvat keväällä vielä Eurooppa liigan pudotuspeleissä.
Paljon muutakin tapahtui, mm. Teemu Pukin potentiaaliset esitykset Saksassa ja 37-vuotiaan Jussi Jääskeläisen paluu Valioliigan huipputasolle hiljaisemman kauden jälkeen. Mitä itsellesi jäi mieleen viime vuodesta suomalaisesta näkökulmasta? Mitä odotat ensi vuodelta? Kommentoi ja osallistu keskusteluun!
Kai Lintinen (@kailintinen), Helsinki








