Siirtohuhujen keskellä jo pitkän aikaa ollut brassitähti Neymar kiistää, että hän olisi siirtymässä uusiin maisemiin tammikuun siirtoikkunassa.
20-vuotias superlupaus on yhdistetty useaan eri huippuseuraan, kuten Barcelonaan ja Real Madridiin. Lisäksi valioliigajättien Manchester Cityn ja Chelsean on huhuttu olevan nuorukaisen palveluksista kiinnostunut.
– Olen iloinen Santosin riveissä perheeni, poikani ja ystävieni kanssa, joten nyt ei ole aika lähteä, Neymar kertoi TV Bandeirantesille Sky Sportin mukaan.
Neymarin mukaan hänet kuitenkin tullaan näkemään vielä Euroopan kentillä, ennemmin tai myöhemmin.
– Se aika tulee, koska minulla on ollut lapsesta asti unelma pelata Euroopassa, mutta se hetki ei ole vielä koittanut. Tällä hetkellä en näe itseäni pelaavan muissa joukkueissa kuin Santosissa.
Neymar on yhdistetty siirtohuhuissa viime aikoina Manchester Cityyn, mutta brassi haluaa pitää vaihtoehtonsa auki:
– Minulla ei ole mitään tiettyä seuraa tai maata mielessä, Neymar sanoo.




