MYPA oli yksi Veikkausliigan viime kauden yllättäjiä. Jopa putoajaksi monien veikkauksissa povattu kouvolalaisryhmä keikkui pitkään jopa kärkitaistelussa mukana. Välillä tuli taantumavaihe, mutta loppusijoituksena mainio kuudes sija.
– Aina pitäisi pystyä parantamaan. Viime kaudella olimme Liigacupissa kahdeksan joukossa, Suomen Cupissa neljän joukossa ja liigassa kuudensia. Ensi vuodeksi on kovia haasteita, päävalmentaja Toni Korkeakunnas selvittää ensi kauden tavoitteita Veikkausliigan kotisivuilla.
MYPA:n harjoituskauden ohjelma alkaa selviämään. Liigacupin lisäksi harjoitusotteluita pelataan kotimaassa, mutta myös ulkomaanleiri on mietinnässä. Talvelle kilpailuhenkeä tuo liigacup. MYPA:n lohkossa on kovia joukkueita – hallitseva mestari HJK, FC Honka sekä viime kauden nelonen IFK Mariehamn.
– Tarkoitus on pelata tammikuussa pari harjoitusottelua. Toiveissa olisi päästä maaliskuussa irrottautumaan Suomesta ja pelata ulkomailla leirin yhteydessä.
– Meillä on pääkaupunkiseudulta paljon pelaajia, joten niiden joukkueiden kohtaaminen liigacupissa on motivoivaa. Kova työ päästä jatkoon, mutta pääsimme viime vuonnakin.





