HJK-luotsi Sixten Böström oli fanien tentattavana tiistaina tunnin ajan Facebookin välityksellä. Tuore päävalmentaja valotti hieman talviharjoittelun tavoitteita vastauksissaan.
– Tavoite on kehittää pelaajia, saada kovempi tempo ja parantaa joukkueen pelaamista sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Kuulemma aiemmin joulukuussa on harjoiteltu vain kerran päivässä, nyt harjoittelemme kahdesti, Boström kommentoi HJK:n Facebook-sivuilla.
– Pelaajien fyysinen status on tällä hetkellä vaihteleva, sillä osa on tehnyt enemmän ja osa vähemmän töitä loman aikana. Tarkoitus on olla kauden alussa sellaisessa kunnossa, että voimme pelata haluamallamme tavalla.
”Niin pitkälle kuin mahdollista”
HJK:n odotetaan ensi kaudellakin olevan todella vahva ja haastavan tosissaan parin edellisvuoden tapaan ulkomaalaisia joukkueita paikasta Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
HJK valmistautuu kauteen pelaamalla paljon tasokkaita vastustajia vastaan ja vaadittavaan tahtiin totuttaudutaan jo harjoituksissa.
– Tempo peleihin tulee jokapäiväisten harjoitusten kautta ja sitten se pitää viedä kansallisiin peleihin, jotka valmistavat meitä kansainvälisiin peleihin. Tulemme jo talven aikana pelaamaan 7-8 kansainvälistä ottelua, alkaen 7. tammikuuta, kun pelaamme FC Twenteä vastaan Maspalomas-turnauksessa.
– On vaikea puhua tavoitteista, kun kaksi päivää on treenattu yhdessä. Menestykseen vaikuttaa moni asia, muun muassa se kenet saamme vastaan ja minkälainen joukkue meillä juuri sillä hetkellä on. Tarkoitus on mennä niin pitkälle kuin mahdollista. Tulen tekemään kaikkeni, että HJK pääsisi lohkovaiheeseen.





