VPS:lla on ensi kaudeksi kasassa 13 pelaajan nippu, mutta lisää vahvistuksia haetaan etenkin peräpäähän.
– Olemme selvittäneet maalivahti- ja topparitilannetta aika laajalti, ja ehdokkaita on sekä kotimaasta että ulkomailta, VPS-luotsi Olli Huttunen kertoo Pohjalaiselle.
Uusia kasvoja ensi kauden joukkueeseen on vahvistettu jo kaksin kappalein, Ykkösen SJK:sta siirtynyt laitalinkki Patrik Lomski sekä Kuopiosta länsirannikolle siirtyvä laitapuolustaja Atte Hoivala.





