Huuhkaja-pakki Markus Halsti on pitkin syksyä antanut vihjeitä, että viiden vuoden taival Malmö FF:n kanssa on päättymässä. Sunnuntaina joukkue taipui kauden päätöspelissään AIK:lle ja samalla unelmat mestaruudesta muuttuivat kolmanneksi sijaksi. Helsinkiläislähtöinen pelaaja kertoi, että maisemanvaihdos on mitä varmemmin edessä.
– Sopimukseni päättyy ja en ole kuulut seuralta mitään. Kausi loppui ja kai tämä nyt oli tässä, Halsti kertoi footballskanalen.se-sivustolle.
Puolustajana aiemmin tunnettu pelaaja nostettiin loppukaudeksi keskikentälle. Esitykset paranivat vastuun kasvaessa, mikä auttaa tulevaisuutta varten.
– Minulla oli fantastinen syyskausi ja useiden seurojen kiinnostus on kasvanut jo valtavaksi.




