ManU:n kesällä jättänyt 19-vuotias keskikenttäpelaaja Paul Pogba on käyttänyt saamansa mahdollisuuden Juventuksessa ja noussut joukkueen ratkaisupelaajaksi viimeisinä viikkoina.
ManU:n paidassa nuori ranskalainen ehti pelata vain kolme ottelua ykkösjoukkueessa ja näki mahdollisuutensa paremmiksi Italiassa.
Keskiviikkona mies iski joukkueensa 2-1-voittomaalin Bolognaa vastaan ottelun viime hetkillä ja voiton ansiosta joukkue kasvatti eron sarjakakkoseen Interiin jo neljään pisteeseen.
Pogba valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Hän on esiintynyt alkukaudesta kuudessa ottelussa ja tehnyt kaksi maalia.
– Olen iloissani voittomaalista, mutta minun pitää keskittyä tulevaisuuteen. Minulla on runsaasti vielä parannettavaa ja valmennusjohto muistuttaa minua siitä, Pogba kertoi Goal.com:lle.
– Pidän maalinteosta ja halusi nousta hyökkäyksiin myös pelatessani ManU:ssa.
Juventus kohtaa lauantaina sarjan huippuottelussa Interin.





