Shefki Kuqi odottelee jysäyksiä: "Uskon maaleihin pian"

Skotlannin liigassa ovat tänä syksynä puhuttaneet erityisesti legendaarisen Glasgow Rangersin vaikeudet. Unibetin jalkapalloasiantuntija, Hibernianin Shefki ”Sheriffi” Kuqi on tilanteesta hieman ymmällään. Oman pelinsä osalta voimahyökkääjä on varma, että maalit alkavat jysähdellä pian.

Kuqin mukaan Rangersin tilanteesta puhutaan Skotlannissa koko ajan.

– Joukkueen pelejä tulee edelleen paljon tv:stä, ja on puhuttu jopa siitä, että joukkue voitaisiin nostaa ensi kaudeksi suoraan takaisin liigaan. Pudotuksesta on haittaa myös muiden seurojen taloudelle, koska Rangersilla on niin valtava seuraajajoukko, Kuqi kertoo Unibetin tiedotteessa.

– Pelaajien suhteen joukkueen kuvio on hieman ihmeellinen. Rangersilla on velkoja, mutta se maksaa silti edelleen Celticin jälkeen maan toiseksi korkeimpia palkkoja, ja hankki juuri muun muassa yhden Heartsin parhaista pelaajista – kolmosdivisioonaan. Toki monta miestä on lähtenyt, mutta Rangers houkuttelee kovia pelaajia ja on edelleen hyvä joukkue-

Uskoo maaleihin pian

Kuqin Hibernian kohtasi lauantaina Aberdeenin. Sheriffi pelasi ottelussa 15 minuuttia.

– Alku oli meiltä tosi hyvä, mutta Aberdeen teki maalin ensimmäisestä hyökkäyksestään ja otti ottelun hallinnan. Kokonaisuudessaan parempi joukkue voitti. Pelillisesti Aberdeen on paras joukkue, jonka olen Skotlannissa kohdannut, parempi kuin Celtic. He pelasivat fiksusti ja liikuttivat palloa hyvin, Kuqi kuvailee.

Omaan kuntoonsa Kuqi alkaa olla tyytyväinen ja uskoo maaleihin pian

– Kun menin kentälle, haimme tasoitusta, mutta peli ei ollut meillä kontrollissa. Minun olisi pitänyt tehdä haistamastani paikasta maali. Pääsin jo maalivahdin ohi, mutta laukaus epäonnistui hieman ja toppari ehti estää maalin.

– Alan kuitenkin olla siinä kunnossa kuin haluan, ja uskon maaleihin pian. Pitää saada vielä lisää ykkösjoukkueen pelejä ja minuutteja alle.

Tänään Elisabeth Rehnin vieraana

Kuqin hieman erilaisia mietteitä voi kuulla tänään maanantaina Elisabeth Rehnin vieraana Elisabeth Möter -sarjassa kello 21 Yle Femillä.

– Oli hienoa päästä siihen joukkoon arvokkaaseen mukaan. Elisabeth Rehn on hieno ihminen, ja hän auttoi minua aikanaan muun muassa kansalaisuuden saamisessa. Hän oli myös katsomossa yhdessä miehensä kun pelasin maajoukkueessa, Shefki kertoo ystävästään.