Manchester Cityn englantilaispuolustaja Micah Richards joutuu pakkolomalle, jonka arvioidaan kestävän joululle asti. Mies loukkasi polvensa viikonlopun 1-0-voitto-ottelussa Swanseata vastaan, mutta onni oli mukana onnettomuudessa.
– Olemme helpottuneita. Meillä oli jo paha pelko siitä, että Micah olisi loukannut polven nivelsiteet, joten parin kuukauden huili oli pientä siihen verrattuna, Goal.com kertoi lähteensä joukkueen läheltä kertoneen.
Cityn onneksi Pablo Zabaleta on toipunut omasta loukkaantumisestaan ja hän pystyy paikkaamaan Richardsia oikeana puolustajana. Pelipaikalle kesällä hankittu brassitähti Maicon on toipumassa omasta nivusvammastaan.




