Liverpoolin kerrotaan olevan 25-vuotiaan PSV Eindhovenia edustavan belgialaisen laitapelaajan Dries Mertensin perässä.
Mertens on aloittanut kautensa mahtavasti. Hän on tehnyt seitsemässä Hollannin liigan ottelussa jo neljä maalia ja antanut peräti kuusi maalisyöttöä.
– Liverpool lähestyi pelaajaa jo Kenny Dalglishin aikana ja ovat osoittaneet yhä kiinnostusta häntä kohtaan, Goal.com siteeraa pelaajan lähipiirissä olevaa lähdettään.
– Driesille olisi suuri kunnia pelata niinkin maineikkaassa seurassa kuin Liverpool, mutta tällä hetkellä hän keskittyy sataprosenttisesti tekemään huippusuorituksia PSV:ssä.
Miehen sopimus eindhovenilaisjoukkueen kanssa on voimassa vuoteen 2016 asti. Seuran pyytämä siirtokorvaus on arvioilta kymmenen miljoonan punnan eli 12,4 miljoonan euron luokkaa. Liverpoolin huhutaan tavoittelevan pelaajaa jo tammikuun siirtoikkunan aikana.




