Palloliiton tuore puheenjohtaja Pertti Alaja kertoo, että liitto haluaa Huuhkaja-legenda Jari Litmasen tietotaidon käyttöön suomalaisen jalkapallon eduksi.
– Tarkoitus on todellakin keskustella Jarin kanssa siitä, missä roolissa hän voi olla tekemässä töitä suomalaisen futiksen eteen, Alaja kertoi valintansa jälkeen YLE Urheilulle.
– Mikä hänelle olisi mahdollista tai kiinnostavaa, tai tulevaisuutta ajatellen antoisaa. Meille Jari on aina erittäin tärkeä.
Ennen Alajan valintaa julkisessa keskustelussa pohdittiin aikooko mies pistää koko liiton toiminnan uuteen uskoon.
– Alamme tekemään töitä keskustoimiston operatiivisten henkilöiden kanssa ihan normaalista. Nyt on valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Hallitukseen tulee ehkä pieni muutoksia marraskuun liittovaltuustossa, Alaja toppuuttelee pelkoja uudesta mullistuksesta.




