FC Interin maalivahti Magnus Bahne palaa pelikentälle maanantaina, kun turkulaisryhmä kohtaa kotikentällään IFK Mariehamnin. Selkävamman selättänyt Bahne on innoissaan.
Vaikka Bahne on ollut sivussa muutaman kuukauden, hän on seurannut tarkasti joukkueen edesottamuksia.
– Mitään suuria muutoksia pelaamisessa ei tarvitse tehdä. Olemme pystyneet luomaan otteluissa hyvin maalipaikkoja voittoon asti, mikä on hyvä asia. Mielestäni kysymys on vain pienestä hienosäädöstä. Olemme antaneet muille tasoitusta omilla tekemisillämme. Maanantain meillä on viimeinen mahdollisuus tulla takaisin kultataistoon mukaan ja sen me myös teemme.





