AC Oulu on allekirjoittanut Ilkka Matilan kanssa vuoden mittaisen valmentajasopimuksen. Matilan vastuualueena ovat apu- ja fysiikkavalmennus.
Matila on ollut oululaisseurassa mukana kaudesta 2010 lähtien. Menneellä kaudella Matila toimi apuvalmentajana Rauno Ojasen hoitaessa päävalmentajan tehtäviä.
– Kipinä valmentamiseen on syttynyt näinä vuosina, kun olen ollut AC Oulun mukana. Odotan suurella innolla yhteistyötä Ranen kanssa – haluamme molemmat kehittyä koko ajan paremmiksi valmentajiksi. Tärkeää on yhä tiivistää yhteistyötä A- ja B-juniorijoukkueiden kanssa, sekä pallo- että fysiikkaharjoittelussa. Tämä takaa meille koko ajan parempaa putkea kohti edustusjoukkuetta, Matila toteaa seuran verkkosivuilla.
Pääkäskijä Ojanen on tyytyväinen valintaan:
– Olen tuntenut Ilun jo 30 vuotta. Hän on jalkapalloihminen henkeen ja vereen – ajattelemme jalkapallosta täysin samalla tavalla puhutaan sitten itse pelistä tai harjoittelusta. Olen sopimukseen siis erittäin tyytyväinen ja sain parikseni kenet halusin, Ojanen kertoo.




