HJK:hon heinäkuussa loppukaudeksi sopimuksen solminut Mika Väyrynen kertoi maajoukkueharjoitusten yhteydessä, että kyselyjä ulkomaisista seuroista tuli jonkun verran elokuun siirtoikkunan aikana.
– Tuossa oli muutama vaihtoehto lähteä johonkin, mutta eivät olleet sellaisia kuin olisi toivonut. Näin parhaimmaksi, että pelaan kauden loppuun täällä ja taistelen HJK:n paidassa Suomen mestaruudesta, Väyrynen kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Väyrynen ei ollut mukana kesän alun maaotteluissa Turkkia, Viroa ja Latviaa vastaan. Osasyynä oli se, että miehellä ei ollut kunnolla pelituntumaa allaan. Nyt HJK:ssa minuutteja on kertynyt hyvin.
– Olen saanut pelejä alle ja olen saanut onnistumisia. Toivottavasti se palvelee näitäkin pelejä.
Mika Väyrysen pidempi haastattelu julkaistaan SuomiFutis-sivustolla torstaina.




