West Ham nousi ranskalaisen visiitin jälkeen takaisin Valioliigaan. Joukkueen ykkösmaalivahtina kauteen lähdettäessä on Jussi Jääskeläinen, joka viidentoista vuoden Bolton-jakson jälkeen jatkaa uraansa Lontoossa.
Jääskeläinen oli pudonnut Boltonin kakkosmaalivahdiksi viime kaudella ja joukkue ei tarjonnut miehelle jatkoa. Bolton putosi viime kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmaksi, mutta Jääskeläinen puolestaan jatkaa uransa Valioliigassa nyt West Hamin maalinsuulla. Joukkueen minimitavoite on säilyä liigassa, mihin hyvän lähtölaukauksen antaisi voitokas startti lauantain avauskierroksella.
– Avauspelissä tulee Aston Villa meille kotiin. Tästä pelistä ei tule latausta puuttumaan. Olemme jo pitkään odottaneet kauden avausta ja tunnelma tulee olemaan varmasti mahtava, kun palasimme Valioliigaan, Jääskeläinen kertoi YLE Urheilulle.
– Kauden avaus on lisäksi tärkeä ja hyvään kauden avaukseen kuuluisi voitto ensimmäisestä pelistä. Uskon, että pystymme siihen.




