Paulus Arajuuren Kalmar FF sai hienon päänahan – "Puolustaminen toimi erittäin hyvin"

Ruotsin liigajoukkue Kalmar FF aloitti Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen sveitsiläistä Young Boysia vastaan 1-0-kotivoitolla. Suomalaistoppari Paulus Arajuuri näki joukkueensa taktiikan toimineen mallikkaasti.

– Se oli meiltä hyvä peli. Vastustaja piti enemmän palloa, mutta meidän koko joukkueen puolustuspelaaminen toimi todella hyvin. Toisella jaksolla saimme paljon hyviä vastahyökkäyksiä ja siinä oli paikkoja tehdä lisääkin maaleja, täydet minuutit ottelussa pelannut Arajuuri kertoo Ilta-Sanomien verkkosivuilla.

Toinen osaottelu pelataan ensi viikolla Sveitsissä. Sävelet ovat selvät, mitä vaaditaan jatkoonpääsyyn. Vierasmaali olisi arvokas.

– Meillä on hyvät lähtökohdat vieraspeliin. Puhuimme ennen peliä, että maalia ei saa päästää. Siinä onneksi onnistuimme. Jos pystymme vieraissa tekemään maalin, pitää Young Boysin tehdä kolme maalia.

– Tavoite on siellä lohkovaiheessa. Olemme pelanneet nyt 35 päivän aikana kymmenen peliä. Pelaajia on hieman kierrätetty, mutta europeleihin olemme lähteneet aina ykköskokoonpanolla.

Young Boysissa on myös suomalaisväriä, kun Juhani Ojala pelasi täydet minuutit joukkueen takalinjoilla. Suomalaiset ovat myös toisilleen entuudestaan tuttuja.

– Olemme vanhoja inttikavereita. Ennen peliä juttelimme ja tietenkin pelin jälkeen, mutta pelin aikana ei niin hirveästi pystynyt hänen otteitaan seuraamaan. Siinä oli niin kiire nopeiden hyökkääjien kanssa.

Lyö Betssonille 25 euron riskitön ensiveto! Nappaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!